Sä luulet olevas antikristus

vittu ethän sä osaa ees laulaa.

Et sä ole mitään paskaa suurempaa

kaikki sulle selän takana nauraa.

Kun peli on ohi, laitetaan kuningas ja sotilas samaan laatikkoon.

Sä häviät taas, sut hukutetaan vaikka lammikkoon.

Sun bändi soittaa paskaa musiikkia

eihän sitä voi edes kuunnella

ei sun tarvi vaatevalintojas huomenna enää suunnitella.

Vetäkää koksut ettei jengi vaan huomaa

että tekin ootte vaan saman luojan luomaa.

Punaisilla ruutusohvilla on tahroja spermaa

liikemies Suhonen ei ole kaupungin kermaa.

Sillä punastuttaa kapakan akkavalta

kolpakkokin tuntuu niin valtavalta.

Kaikki tuijottaa

Kravaatti puristaa.

Ei sänkyä kotona lämmitä vaimo

ei hehkeä ole edes naapurin Aino

Ja niin oluen juomatta

suhteet uudet luomatta

hän seisoo katolla kapakan

"Nyt tämän elämän lopetan"

 

Pinnasängyssä parkuu pieni lapsi

yh-äiti Marjatta taas pillereitä napsi.

Ei tuntoa

ei kuuloa

ei enää mitään

ei pystynyt lastansa sylissä pitään.

Kapaloi vauvan pieneksi mytyksi

"Kulta sun täytyy jäädä nyt yksin".

Hän seisoo katolla kerrostalon

"Nyt sammutan tän elämänvalon"

 

Mikseivät he tavanneet toisiansa

Olisivat yhdistäneet maailmansa

yhdeksi elämäksi.

Mutta niin päättyi kaksi elämää

muistoksi märän asvaltin.

Elämä on täynnä onnellisuutta

Elämä on puolillaan surua

Kuuntelet paljon hiljaisuutta

jos annat sen hukkaan kulua.

Voit iloita onnistumisista

voit olla virheistä vihainen.

Niitä tässä maailmassa tekee joskus jokainen.

Kun olet ylpeä itsestäsi

muista nauttia siitä.

Sitä ei kuitenkaan meille jokaiselle riitä.

Äiti muutti mielisairaalaan

huoneeseen satakaksikymmentäkuusi.

Isä lähti taivasta maalaamaan

hyvästi, hän huusi.

Jäi talo ihan tyhjäksi, myös tapetit seinästä revityt

matot rullaksi käärityt, pillerit lattialle levinnyt.

Särkyneestä peilistä tyttö elämäänsä katsoi

ei ollut vika peilissä

mutta tyttö vielä jaksoi

elää, elää.

Tuli äidistä pian vihannes

isän maali rapisi pois.

Tyttö jäi aina viimeiseks

miten jatkaa tästä vois.

On pihamaalla hiljaista

ei enää linnunlaulua

sisällä ei mattoja

ei pölyttyneitä tauluja.

Ja särkyneestä peilistä tyttö elämäänsä katsoi

ei ollut vika peilissä, miten tyttö enää jaksoi

elää, enää.

Sormet joka piirakassa

ilkikurinen hymy.

Käsivarsilla naisen massa

alastoman ja pullean.

Sytytä sätkä, kulta

ota vain yhdet haikut.

Oot jo saanut kaiken multa

enempää en jaksa.

Niin likainen on ylläni bändipaita

katsot silti himoiten.

Okei

en mä ole turhan saita

otetaas vielä kerran.