Äiti muutti mielisairaalaan
huoneeseen satakaksikymmentäkuusi.
Isä lähti taivasta maalaamaan
hyvästi, hän huusi.
Jäi talo ihan tyhjäksi, myös tapetit seinästä revityt
matot rullaksi käärityt, pillerit lattialle levinnyt.
Särkyneestä peilistä tyttö elämäänsä katsoi
ei ollut vika peilissä
mutta tyttö vielä jaksoi
elää, elää.
Tuli äidistä pian vihannes
isän maali rapisi pois.
Tyttö jäi aina viimeiseks
miten jatkaa tästä vois.
On pihamaalla hiljaista
ei enää linnunlaulua
sisällä ei mattoja
ei pölyttyneitä tauluja.
Ja särkyneestä peilistä tyttö elämäänsä katsoi
ei ollut vika peilissä, miten tyttö enää jaksoi
elää, enää.
Kommentit